Eläinekologia

© Vilma TolonenEläinekologia käytännössä tarkoittaa eläinyksilöiden, niiden käyttäytymisen, populaatioiden, lajien tai joidenkin alueiden eläinyhteisöjen tutkimusta – suuri eläinekologisen tutkimuksen osa on myös evoluutioon liittyvä lähestymistapa. Eläinekologian suuntautumisvaihtoehdokseen valitsevatkin yleensä ne opiskelijat, joiden mielestä molekyylit, solut ja muut niiden kaltaiset pikkutilpehöörit tuntuvat varsin mitättömiltä (ja myös käsittämättömiltä) suureen eläinkokonaisuuteen verrattuna. He ovat kiinnostuneita käsin kosketeltavista ja ennen kaikkea paljain© Lauri Kylmänen silmin nähtävistä asioista. Jotkut ötökkätutkijat tosin turvautuvat mikroskoopin apuun tunnistellessaan nirppuja ynnä muita lajilleen pienten yksityiskohtien perusteella, mutta he kuuluvatkin aivan omaan kastiinsa.

Eläinekologit eivät pelkää liikkua ulkona säällä kuin säällä, ja piiloutuvatkin muita biologeja harvemmin laboratorioiden kätköihin. Toki kenttätöissä saatuja aineistoja täytyy työstää sisätiloissa ja kokeita joskus jatkaa kontrolloiduissa oloissa neljän seinän sisällä.

Eläinekologien kaikenkarvaisesta joukosta löytyvät yleensä myös ne fanaattisimmat lintuharrastajat, kalamiehet ja perhostenkeräilijät sekä muut jo nuoruusvuosinaan luontoharrastuksen pariin haksahtaneet tyypit. Oulun yliopistolla eläinekologian opiskelun makuun pääsee jo ensimmäisen opiskeluvuotensa syksyllä, kun haasteena on opetella tuntemaan yleisimmät Suomessa pesivät lintulajit, vesissämme uiskentelevat kalat sekä pieni mutta pippurinen nisäkäslajistomme. Lisäpotkua opiskeluun antaa se, että lajien tieteelliset nimet on tentissä osattava ulkoa. Keväällä tiedonjanoisiin päihin taotaan satamäärin Suomessa elelevien selkärangattomien nimiä kotiloista perhosiin. Näiden kurssien jälkeen biologin alun maailmankuva laajenee kummasti ja ympärillä alkaa näkyä ja kuulua kaikenlaista mielenkiintoista.

© Pinja-Emilia Lämsä

Varsinaisen kenttätyöskentelyn makuun eläinekologian opiskelijat (ja muutkin uskaliaat) pääsevät ensimmäisen opiskeluvuotensa jälkeisenä kesänä. Hailuodossa ja Oulangalla järjestettävillä kenttäkursseilla tutustutaan erilaisiin ekologisiin tutkimusmenetelmiin ja uppoudutaan mm. hyönteisrysiin, sähkökalastukseen ja myyränloukkuihin. Lisäksi muuan karu totuus ekologin töistä paljastunee: ne eivät olekaan ainoastaan kokeiden tekemistä, vaan tulokset täytyy myös osata esittää ja vieläpä seminaarissa yleisön edessä! Biologisilla asemilla vietetyn kesän jälkeen elukkalaisen on vaikea palata takaisin betoniviidakkoon, mutta opiskelut jatkuvat monien mielenkiintoisten kurssien merkeissä ja sopeutuminen takaisin kaupunkielämään tapahtuu pikkuhiljaa.

Eläinekologiaa pääaineenaan opiskelevat päätyvät valmistuttuaan koulutuksen ja tutkimuksen aloille, usein kala- ja riistatalouden pariin, ympäristökeskuksiin, yliopistoihin ja esimerkiksi kouluihin aineenopettajiksi. Vaikka eläinekologien työnäkymät eivät tällä hetkellä näytä yhtä hyviltä kuin perinnöllisyystieteilijän, aina löytyy tarvetta omaan alaansa erikoistuneille ja ahkerille työmyyrille.