Etusivu » Arkisto » Lehdykkä » Lehdykkä 2/96
Pääkirjoitus
PJ:n palsta
bilsa@oulu.fi
Oulangan retki
Jalkapallokentän kuninkaat
Vihattu vappu
Hyvä päivä
Tarjoamme teille kevään viimeisen aterian totisena ja veriset kynnet selän taakse piilotettuina. Olemme kulkeneet kontallamme, repineet juttuja kokoon ja olo on nyt vähän hämmentynyt. Hämmentynyt on kumma sana, se näyttää vähän hämähäkiltä ja jättää jälkimaun suuhun. Sitä maistelemme nyt ja laskemme esiripun kesän ajaksi.
Käsissänne lepää vappunumero, vakaana ja kevytmielisyyksiä viimeiseen asti karttaen. Emme julista jammajammabailabaila-vappusanomaa, vaan pyydämme teitä suhtautumaan juhlaan kunnioittaen ja hyvät tavat muistaen. Enemmän kuin rienaava rieha, voisi vappu olla uuden alku. Irroita kahleesi, sinkoa itsesi kauas pois ja ole vähän tuhmempi, vähän rohkeampi ja ennenkaikkea suurempi kuin olit eilen. Muuta emme voi teille toivoa.
On vaikea keskittyä enää maalliseen, kuten kärpästen hypopleuraalisukasiin ja Matti Kaupin ympäristöpähkäilyihin, kun muuttokuorma alkaa olla koossa ja nokka on suunnattu kohti etelän auvoisia kesälaitumia. Vietämme kesän molemmat kykyjemme mukaisesti, toinen genetiikan labrassa ja toinen possujunan vaaroja uhmaavana kuskina. Sieltä tuomme mukanamme uudet virikkeet ja tuulahdukset Teidän iloksenne syksyn temmellyksiä varten. Toivomme kaikille tuhtia kesää, jotta päästään aloittamaan syksy hyvässä lihassa ja leppoisassa mielentilassa.
Julistimme lehteä varten kirjoituskilpailun, joskin aika viime tingassa ja ehkäpä juuri tästä syystä idea ei ottanut tulta allensa. Meistä se on edelleenkin mainio ajatus, joka tulee ehkä paremmin ymmärretyksi huomenna. Siispä siirrämme kilpailun ensi syksyyn ja odotamme suurempaa suosiota, sillä olemme varmoja, että joukossamme piileskelee Kynä ja onhan raha aina rahaa. Kertaamme vielä säännöt, eli kirjoita mistä haluat, miten haluat, nimimerkillä jos haluat, ja välitämme juttusi edelleen puolueettomalle jurylle, joka valitsee voittajan. Palkintona 300 mk. Toinen palkinto saattaa olla vaikka Lehdykän vuosikerta ilmaiseksi (ei tietystikään kotiin toimitettuna, ei kilta liian rikas ole).
Odotamme siis ensi syksyltä osallistumista ja toimituskuntaa, sillä eihän markkinoitakaan järjestetä ilman helppoheikkejä. Kumarramme heidän edessään, jotka ovat luoksemme kantaneet hengentuotoksiaan ja osallistuneet tähän luovaan prosessiin. Kumarramme myös itseämme ja paarmaa, sillä hän on kärpäsistä suurin.
Ei muuta kuin hyvää vappua - niitä kun ei ole loputtomiin.
Kun kesä alkaa olla kärkkärin päässä, muuttuvat monelle akateemiset asiat aikaisempaa kaukaisemmiksi, lopuille loittoneminen tapahtuu opetusvelvollisuuksista tai muista vastaavista seikoista, joita toiset ovat valikoineet heille tai joita he eivät ilman ympäristön nyrpeitä ilmeitä pysty jättämään toisten hoidettaviksi. Kesällä voi siis keskittyä työhön, perheeseen, kavereihin, harrastuksiin ja monen moisiin muihin asioihin, johonkin omaan kuitenkin. Kohtuullisen suosituksi on tullut myös eri tasoinen opiskelu kesäisin, mikä varmaan on mieluisaa opetusministeriölle ja monelle muulle viralliselle taholle. Kaiken itse valitun tekemisen jälkeenkin monet syksyllä ilmoittavat jo odottaneensa paluuta "normaaliin", mutta kesällä on pidettävä hauskaa ja ainakin minusta on mukavaa kun ei tarvitse päällystää itseään 50mm:n eristekerroksella ja voi syödä auringonpaisteessa sulavaa jäätelöä, sen sijaan että se jähmettyisi lopullisesti lekan kestäväksi möykyksi kiinni etuhampaisiin - tietysti jotkut ovat päinvastaistakin mieltä ja kieltämättä irtotötterön syömisessä lumen narskuessa saappaan alla ja lumen tuiskutessa kasvoille on tiettyä tyyliä.
Ennen kesää on kuitenkin vappu ja Vinpa, yhdessä ja erikseen kaksi suurinta opiskelijatapahtumaa biologian opiskelijoille koskien etenkin nuorimpia. Tämä on kai ainut yhteys, kun voi toivottaa "Voikaa pahoin!" Liekö nuo tätä lukiessasi jo ohi.
Ja sitten vakavammin killan asioihin. Syksyllä tarvitsemme uuden innokkaan liikuntavastaavan paikkaamaan Saksaan lähtevää Löytynojan Aria, joten jos halua toimintaan löytyy tai tiedät jonkun joka sopisi hommaan niin ota yhteyttä, tekemistä liikuntavastaavalla ei kyseisenä aikana ole epäinhimillisiä määriä, mutta toki halutessaan saa toteuttaa itseään runsaastikin. Muuten hallituksen koostumus näyttää tällä hetkellä pysyvän alkuperäisenä.
Kettinkibileet jäivät rahallisesti(kin) plussan puolelle, joten jossain vaiheessa ehkä katsellaan sitten musiikkisoittimen hankintaa siltä varalta, että bilsalaisten oma bändi sattuisi olemaan kiertueella Etelä-Suomessa bileiden aikaan. Killan verkkouutisryhmän vaihdosta useimpien mielestä helpompikäyttöiseen postituslistaan, "sähköiseen ilmoitustauluun" (bilsa@oulu.fi), onkin jo ilmoitustaululla ollut ilmoitus jonkin aikaa. Muuten killan toimintaa aletaan pikkuhiljaa vaihtamaan kesävaihteelle, joten kesän kynnyksellä ei ole odotettavissa mitään dramaattista. Syksyllä sitten pähkäillään taas jotain uutta.
Ja tietysti haluan vielä killan puolesta Lehdykässäkin onnitella Annamaria väitöksestään! Congratulations!
Viettäkäähän hauska kesä, mutta pitäkää juhannuksena vetskari kiinni!
Se on biologeille on perustettu sähköinen postituslista, johon juuri sinun kannattaa liittyä.
Aivan helposti, lähetät vain sähköpostia osoitteeseen majordomo@lists.oulu.fi ja laitat viestiin seuraavat rivit:
subscribe bilsa sinun@osoitteesi.tahan.fi
end
Paluupostissa saat viestin, jossa ilmoitetaan, että olet mukana listalla. Lisäksi viestissä on ohje, kuinka listalle postitetaan, kuinka pääset pois listalta ym. informaatiota.
Tarkoitus on, että listalle postitettaisiin kaikkea biologian opiskelijoille tarkoitettua tietoa, so. työpaikkailmoituksia, kyytipyyntöjä ja -tarjouksia, bileilmoituksia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hallituksella on edelleen yhteinen osoite syntaksis@oulu.fi, jota käytetään, kun asia koskee lähinnä hallitusta.
Jos haluat lisätietoja listasta, kysy ihmeessä.
Autojono lipui hiljalleen kohti Kuusamon jylhiä erämaita. Autot olivat kyllä lähteneet erikseen ja eri aikoihin, mutta mitäs siitä sitten...? Kaiken korvasi tunnelma, jota koettiin ahtautuneina sunnuntaina henkilöautoihin ja joku koki tunnelmaa myös linja-autossa. Illan hämärissä saapuivat viimeiset villahousut, joita Kuusamon tiellä olivat saatelleet upean näköiset revontulet ainakin 100 kilometrin pituisen matkan Oulangan biologiselle asemalle. Taakse jäivät niin Koillisportin ylikalliit juustosämpylät kuin Ookastopin ikivanha kahvi. Oli outo tunnelma, sillä asema oli muistissa vain kesällisiltä (osalla myös syksylliseltä; liittyi Petteri Punasellaiseen) kursseilta. Lunta oli hangessa metrin verran tullessa, lähtiessä jokunen kymmensenttinen vähemmän, johtuen ei niinkään auringonpaisteesta, vaan erään innokkaan eläinekologin tekemistä stunttihypyistä. Hyppynäytöksiä katsomaan oli vain harvalla ja valitulla lupa osallistua, sillä niitä harrastettiin lähinnä vuorokauden pimeimpään aikaan.
Ensimmäinen yö alkoi ikimuistettavasti, sillä useimmilla eivät olleet olleet mehtäsukset kertaakaan koipien jatkona koko maallisen elämän aikana. Siteiden asettaminen laudanpätkiin oli viedä hermot ja suht' selvät yksilöt auttoivat hurjimpia nimeltämainitsemattomia heidän ensimmäisellä taipaleellaan, mm. laittamalla siteet suksiin ja toisille jopa sukset jalkaan... Niin he kokeilivat raajojensa kestävyyttä yön mystisinä pimeinä tunteina ja niin saivat pelkäämään jääneet todeta, että ehjinä he sieltä jostain saapuivat ja jopa Oulanka-joen jää kesti ylityksen. Hiihtoa muisteltiin pienellä porukalla ihan aamuun asti, ja aamupalalle, jonka itse pääemäntä tarjoili meille, mentiin kello kahdeksan, vaikka aika olikin jo menettänyt merkityksensä...
Luennot olivat mennä väsyneeltä eränkävijältä ohi korvien, mutta lounas sai mielen virkoamaan niin pitkäksi aikaa, kun ei maistanut ruokaa. Ollapa sellainen kokki (=melko taidokas ruuanlaitossa, yleensä), joka osaa keittää ruuista maun pois...! Makaronilaatikko näytti melkein siltä, miltä pitikin, mutta suuhun lapioitiin jotain mitä-lie-tahnaa, joka tarttui minne-lie-kurkkuun ja joka maistui mille-lie-... siis ei millekään.
Tästä suivaantuneena kaikki lähtivät kirjaimellisesti hiihtämään ja eräs assistentin alku sai kokea elämänsä järkytyksen opettajana elämänsä ensimmäisellä kenttäkurssilla elämänsä ensimmäisen ryhmän joutuessa hänen kontolleen. Melkein hibernaation syvimmälle asteelle vajonneet opiskelijaparat, joiden käpylisäkkeisiin aurinko komeasti paistoi, tekivät lumikuopan ja mittailivat umpihangessa toimimattomilla mittareilla lämpötiloja eivät kyllä itsestään tai toisista kohtalotovereista, vaan metrisestä lumesta.
Kun kaikki mittaukset oli merkitty "huolellisesti" muistiin, lähdettiin viilettämään kamikazehiihtäjille tarkoitettua mäkeä alas kohti asemaa ja mitä-lie-safkaa. Hiihtäjien tyyli oli kuin Ljubnov Jegorovalla konsanaan ja sisu kuin Suomen karpaaseilla (=Myllylä ja Isometsä), mutta yleinen ilmiö oli sinä iltapäivänä taivaalla lentävät sukset (ja joku saattoi bongata peräti omat saappaansa puita kurkottelemasta, ellei peräti harakan vanhasta pesästä). Joka mäen alapuolella suksilla oli tapana harhautua kummankin omaan suuntaansa, ja seurauksen voi jokainen arvioida niin pitkälle kuin mielikuvitusta riittää.
Kun hibernaation ja talviunen rajamailla olevat hiihtelijät saapuivat saaliinaan pipon limeksimät hiukset, litimärät vaatteet ja ainakin 27 mustelmaa, illan kohokohta oli tiettävästi minkäs muun kuin saunan lämmitys. Siellä kuuli jos jonkinlaista tarinaa päivän tapahtumista, ja itse kukinkin mietti, millainen koitos olisi seuraavana päivänä odotettavissa, tai tulisiko seuraavaa päivää ollenkaan...
Koska ryhmiä oli viisi, olivat päivien ohjelmatkin ryhmillä (suurestikin) toisistaan poikkeavia. Ainoa yhteinen ohjelma ensimmäisen päivän (ma 11.3.) jälkeen oli keskiviikko, jolloin koko poppoo lähti bussilla kohti Ricefjelleniä (Riisitunturi, niille jotka kulkevat omia polkujaan, ja jossa kuului "Snack, Crackle, Pop" => voisit jopa luulla, että ne juttelivatkin sinulle).
Kuuselan Kalen kanssa käytiin bongaamassa putkien kanssa (osuvasti) Kiveksiin koski-vesistössä rantakiuruja... vai olisivatko ne sittenkin olleet jotain koskisia karoja. Tarkoitus oli seurata niiden elintoimintoja näin keväiseen aikaan, mutta voisipa jopa sanoa, että tietyn ryhmän osalle tuli erittäin passiivisten kivitiirojen (?) tarkkailu, tai sitten ne eivät yksinkertaisesti osanneet tehdä muuta kuin istua. Kalen kanssa porattiin myös jäätä ja toivottiin, että lampeen tekemästämme reiästä tuleva vesi ei hukuttaisi meitä kokonaan. Turha toivo, sillä aivot olivat jo nestepaisumuksen vallassa...
Oksasen Lauri kertoili meille öörbivoreista, ja kunnolla & huolella tehdyistä kerpuista, joissa ei välttämättä ollut lapun väittämää puulajia ollenkaan... Laurin johdolla katselimme/mittailimme myös lumessa olevia painaumia, jotka näyttivät tulevan jostakin ja menevän jonnekin.
Muut assistentit Mona-Anitta, Pasi ja erityisesti Arto olivat kärsivällisyyden huippuluokkaa, mitä tulee... vaikka makkaranpaistoon. Tarhariekot saatiin kuitenkin syötettyä ihan itse haetuilla kerpuilla (=BRIIIO, pikkuihmisen ilo osata!), ja muutenkin valmiiksi tehdyistä saatiin jotain painomittoja muistiin. Onneksi assarit olivat oma-aloitteisesti varautuneet paperein ja kynin...
Koko kurssin huipennus lienee ollut torstai-iltana järjestetty pulkkamäkikisa, jonka urheat metsiemme miehet (ja muutama nainenkin) oli tampannut kamikaze-mäkeen, siihen samaiseen, jolla oli kauaslentoiset seuraukset jo heti ensimmäisenä päivänä. Joukkuekilpailu käytiin kolmen ruumiin (+hengen) joukkueina, kukin henki yksikseen oman osansa kilpailutulokseen satasta laskien. Karsintaraja tuli ylittää, vaikka kypärä olisi päästä lentänyt. Parhaiten satasta laski Optimistit-joukkue. Mutta kukaan ei pärjännyt edes vaakaliidossa yksilökisan voittajalle, joka oli Anna "The Oulangan Ohjus". Siinä jäi jo Kalekin toiseksi. (Mikä olikaan taajuus?)
Perjantaina koki Kristiina elämänsä syntymäpäivän (hänhän täytti nuo maagiset 16 vuotta!), sillä harvoinpa tulee vietettyä tuollaista päivää 250 km:n päässä sieltä, missä normaalisti on, tai ainakaan teillä tietymättömillä. Luulisi muistavan tyttösen tuon päivän ainakin seuraaviin synttäreihin asti.
Vuoden ilmeen väläytti meille Käylän kaupan kassatäti perjantai-iltana, kun jo tutuksi käynyt sakki tuli ja palautti siniset joulukalenterinsa ja otti varmuuden vuoksi mukaansa vielä muutaman tulevaa joulua silmälläpitäen. (Jouluhan on jo kohta ovella).
Kurssin teemana joillakin tunteellisilla pojilla oli RAKKAUS, jota he jakoivat avoimesti mm. tyynyilleen, mateille ja päivän käytössä olleille villasukilleen. Tyttäret yrittivät saada jotain vastakaikua (mm. huutaen HULABALOO!), mutta se oli turhaa, vaikka he kuinka nakkelivat kofeiinitabletteja kurkkuun ja jouluevankeliumin omaisesti tarjosivat varpusparville yösijaa pöntöissä... niinpä tyttäret luovuttivat ja antautuivat suksilleen. Saipa osansa myös eräs rytmikäs pulkka, joka seikkaili jo aiemmin tehdyllä legendaariselle Turun reissulla (kts. Lehdykkä 1/96).
nimim. "Tapahtumia kuukkelina kuusen latvassa seuraillut"
PS. Oulun piolookipopulaatio antaa erikoismaininnan kolmelle "ulkomaalaiselle" eli Annelle, Shanalle ja Julille, sillä he taisivat oppia (?) loistavasti (??) ne suomalaisten "erätaidot", jotka tulee osatakin...!
Ohi on. Taas kerran. Eli jälleen on yksi hallijalkapallosarja takanapäin, ainakin oman rakkaan kiltamme joukkueen osalta. Ja millainen sarja! Joukkueen kokoonpano ei liene koskaan vaihtunut yhtä vauhdikkaasti ottelusta toiseen siirryttaessä. Mutta sehän ei mainion joukkueemme peliesitystä huonontanut, ei joukkuehenkeä nujertanut.
Sarja pyörähti käyntiin maanantaipäivänä 11.2. Joukkueen runkopelaajat alkoivat valua paikalle maankuululle jalkapalloareenalle Ouluhalliin kellon lähestyessä puoli kolmea. Odotukset olivat korkealla, menneiden vuosien menestykset olivat siivittämässä joukkuetta eteenpäin ja kaiken lisäksi oli kilta vihdoinkin suostunut hankkimaan joukkueelle aivan oikeat, upean vihreät, pelipaidat. Kellon lähetessä maagista aloitusaikaa eli kolmea, alkoi erinomaisen alkuverryttelyn suorittaneiden aloituskokoonpanon pelaajien suusta kuulua pieniä epäuskoisia kommentteja; paikalla oli nimittän vasta viisi miestä kun, joukkueen täyteen vahvuuteen olisi tarvittu seitsemän... pahoja ennusmerkkejä alkoi kasaantua joukkueen taivaalle. Vastustajia, merkillistä Paska-sakkia edustavia tyyppejä, oli sitävastoin paikalla aivan liiankin kanssa, niillähän oli jopa vaihtomiehiä! Meidän oli pärjättävä viidellä urhealla soturilla.
Joukkueen miehistön vajauksesta huolimatta ottelu pyörähti käyntiin ajallaan... ja meidän taktiikkamme oli selvä: pitka päätyyn ja Paavo perään! Taktiikka toimikin oikein hyvin- ensimmäiset viisi minu uttia, joka oli täsmälleen yhtä kauan kuin runkopelaajien juoksukunto kesti! Ja sitten alkoi kilpikonnapuolustuksen aika; ensimmäinen puoliaika kun oli päätöksessään olimme tappiolla vasta 3-0. Ihan hyvin, pait si että jäljellä oli tosiaan vielä tuo toinenkin puolisko ja meikäläiset muistuttivat (toki kovakuntoista kärkeämme lukuunottamatta) kunnoltaan lähinnä aave-armeijaa... ja kun toinen jakso käynnistyi, käynnistyi samalla pienimuotoinen urheilusta kaukana oleva teurastus... lopputulos 11-0... jos emme olisi olleet niin kuolleita ottelun jälkeen olisimme varmasti jopa naureskelleet koko esitykselle... No tästähän ei ollut kuin yksi tie: ylöspäin... Lienee kai turha todeta että haaveemme jatkoonpääsystä olivat myöskin kokeneet pienehkön kolauksen!
Seuraava ottelu tulikin sitten jo heti seuraavana päivänä, asia joka oli vallan mainio juttu parille joukkueen pelaajalle jotka olivat hoitaneet loppuverryttelyn edellisenä päivänä todella huolellisesti... Mutta mikä tärkeintä, meillä oli tällä kertaa tarvittava määrä pelaajia, saisimme kehiin iskukykyisen joukkueen! Ainoa mutta oli että taitava kärkipelaajamme Paavo oli estynyt saapumasta... pelaajia kuitenkin piisasi, olipa meillä varaa rehvastella jopa yhdellä vaihtopelaajalla... Tässä ottelussa kiltamme jalkapallollisessa historiassa oli tapahtuva vallankumous, meillä oli ensimmäistä kertaa joukkueessamme naispelaaja! Mukana oli varmaotteinen ex-ammattilainen tuolta etelän mailta. Vastustajamme Histoni oli saanut paikalle myöskin koko joukkueellisen pelaajia ja niinpä ottelusta muodostuikin varsin tasainen vääntö joka päättyikin loppujen lopuksi tasatulokseen 1-1.
Seuraava vastustajamme oli Oulun ylkkärin porukka. He olivat saaneet jalkeille porukan, jossa oli peräti neljä vaihtomiestä ja pari kovin ammattilaisen oloista kaveria. No, meillä oli jälleen jo tutuksi käyneitä ongelmia aloituskokoonpanon kanssa ja saimmekin kentälle pienen mutta sitäkin sisukkaamman miehistön... pelin alkaessa meitä oli viisi pelaajaa... joukkueemme toki täydentyi ottelun kestäessä parilla vahvistuksella joista toinen saapui ihan Katalonian mailta saakka. Ottelun kulku muistutti hienokseltaan ensimmäistä koitostamme, paitsi että tauolla olimme häviöllä jo 8-2...Kokosimme kuitenkin rivimme hienolla tavalla ja päästimme toisella jaksolla enää 7 maalia! Näiden lisäksi pussitimme komeasti vastustajan verkkoon yhden lisäosuman... joidenkin epäurheilijamaisten väitteiden mukaan tuo kolmas osumamme olisi ollut muka kädellä tehty, mutta onneksi kentällä ollut oikeudenjakaja oli tilanteen tasalla ja hyväksyi oikeutetun osuman. Lopputulos oli siis 15-3. Tämän ottelun seurauksena menetimme myöskin yhden joukkueen runkopelaajista, hänen reisivammansa oli niin vakava että hän oli poissa koko loppukauden...
Vähäisemmillä taistelijanlahjoilla varustetun joukkueen olisi ollut vaikea lähteä enää viimeiseen otteluun, mutta meillä ei moisia ongelmia ollut. Viimeinen vastustaja oli Koneteekkarien joukkue ja jo tämä seikka sai pelaajiemme sykkeen kohoamaan korkealle. Ja kun peli alkoi jälleen, vajaalukuinen joukkueemme, tällä kertaa meitä oli kuusi, aloitti hirmuisen taistelun. Nopeat harppuunahyökkäyksemme tekivät tuhoisaa jä lkeä koneen poikien tiiviille puolustusrintamalle. Heidän valituksistaan huolimatta vyörytimme kaiken aikaa uusia ja edellisiäkin tuhoisampia hyökkäysaaltoja päin heidän vapisevia rivejään... tauolla johdimme ansaitusti 6-1... Tauon jälkeen alkoi joukkueemme todellinen näytös, palloa siirreltiin nautittavalla tavalla pelaajalta toiselle, pyrittiin jopa niin hienoihin kuvioihin, että joskus se tärkein eli maalin teko pakkasi unohtumaan... Lisäksi joukkueemme alkoi käydä sääliksi koneen poikien vapisevan itsetunnon puolesta ja niinpä toisella jaksolla heidän verkkonsa heilahti enää vain kahdesti, annoimme toki myös heille vielä yhden lohdutusmaalin, ettei pojille vain jäisi liian pahat muistot pelistä... lopputulos oli siis murskaava 8-2.
Näin oli kausi sitten meidän kohdaltamme päätöksessä; hienoista esityksistämme huolimatta jatkopaikka jäi hiuskarvan varaan eikä kausi näin saanut kohdaltamme odotettua huipennusta. No, onpahan jotain tavoiteltavaa sitten ensi vuonna.
Joukkueen rungon muodostivat lähes kaikissa otteluissa seuraavat raskaan työn raatajat: Juha Jäälinoja, Jani Heino, Kaisa Koivisto, Markus Keskitalo, Aki Nurmesniemi, Mikko Taipale sekä allekirjoittanut.
Joukkuetta osassa otteluista korvaamattomalla panoksellaan avittivat puolestaan: A.-P. Auvinen, Juli Broggi, Jarno Kukkonen, Petri Lampila sekä Harri Norberg. Ohi on. Taas kerran. Eli jälleen on yksi hallijalkapallosarja takanapäin, ainakin oman rakkaan kiltamme joukkueen osalta. Ja millainen sarja! Joukkueen kokoonpano ei liene koskaan vaihtunut yhtä vauhdikkaasti ottelusta toiseen siirryttaessä. Mutta sehän ei mainion joukkueemme peliesitystä huonontanut, ei joukkuehenkeä nujertanut.
Masentavaa, taas se on edessä. Vuodessa ei ole mitään turhempaa ja ikävämpää juhlapyhää kuin vappu. Työväen ja ylioppilaiden juhla, sanotaan. Niinpä. Sattuu nyt vain olemaan niin, että työväki on yhtä kuin jääkiekkoilijat ja ylioppilas on tähän aikaan synonyymi teekkarille. Löydäpä nyt siitä jotain juhlittavaa. Tai ei se itse asiassa ole mikään vappu, vaan Wappu. Aivan niin, isolla alkukirjaimella ja kaksoisveellä. Äännetään suunnilleen "uappu", aivan kuin olisi eräs suhteellisen yleinen ja varsin helppo suomen kielen äänne unohtunut. Miksemme sitten samalla vietä Bääsiäistä, Yuhannusta, Cyyslomaa tai Dapaninpäivää, kun niitä kirjaimia on niin hauska muutella? Ei taida mennä kaaliin, että se on vappu. Ilman kaksoisveetä, ilman isoa alkukirjainta - pitäisi olla melko yksinkertaista. Fappukin on parempi vaihtoehto, jos nyt välttämättä haluaa kirjaimia muutella. Ja sitten ne teekkarit. Juuri näihin masentaviin päiviin huipentuu teekkarien kiima-aika. Jälleen kerran saamme katsoa noita tupsuperkeleitä humalassa hoipertelemassa jo viikko ennen vappua, ja jos on "hyvä" onni, heidän sopertelustaan saa jotain selvää humalan ja syljen seasta. Ja vaikka ei ymmärtäisi mitään, ei ainakaan menetä mitään. Joka tapauksessa he uhoavat korkin tai vyötärön alapuolisilla asioilla, eivätkä ikinä kyllästy. Sitkeitä ovat, perkeleet.
Vappu tarkoittaa myös sitä, että jääkiekkohulluus saavuttaa huippukohtansa. Mikä siinä on, että miljoona ihmistä jaksaa katsoa, kun muutama ihminen tavoittelee päättömänä ylipientä ja -paksua LP-levyä jatketulla luudalla näyttävällä mailallaan. Typerä laji, tikanheittosumopainikin kuulostaa järkevämmältä ja jännittävämmältä lajilta kun jääkiekko. Sitten vielä kehdataan vakavalla naamalla väittää, että koko Suomen kansa hullaantui, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden viime keväänä. Ja paskat. Minä ainakin vaihdoin silloin kylkeä sängyssäni - en laskisi sitä aivan hullaantumiseksi. Mutta kyllä jääkiekosta yksi hyvä puoli löytyy: miljoona TV:n katselijaa jääkiekko-ottelun aikana tarkoittaa miljoona ihmistä vähemmän kertomassa typeriä vitsejä tai levittämässä vappumieltä meille vapunvihaajille.
Jää kiekko, sanon minä.
Vapun kaikkein ärsyttävin piirre taitaa olla kuitenkin tämä pakko viettää vähintään pari päivää ravintolassa. Jos sattuu seurassa tunnustamaan, ettei aio vaivautua mihinkään ravintolaan vapuksi, pidetään vähintään mielenvikaisena ellei jopa seinähulluna. Onko se jokin kirjoittamaton sääntö, että on mentävä ravintolaan, kun muutkin menevät? Täytyykö alkaa pitä ;ä makaronilaatikosta, kun muutkin pitävät? Eihän kymmenen miljardia kärpästäkään voi olla väärässä; viikon vanha jauheliha jokaisen tiellä pitää. Sitäpaitsi vuodessahan on 364 muuta päivää, jotka voi viettää ravintolassa - tänä vuonna on jopa yksi lisäpäivä ravintolailtoja varten.
Onneksi ei sentään nykypäivänä kuulla enää vasemmistoidealistien toitotusta siitä, että jenkkien ydinaseet ovat pahoja mutta venäläisten täysin vastaavat laitteet ovat ainoastaan "rauhanpuolustusta" varten. Hohhoijaa. Se tästä vielä puuttuisikin, että kulman takaa alkaisi raikaa 70-luvun työväenlauluja ja taivas peittyisi noihin punaisiin ilmapalloihin. Ei ole mikään ihme, että Suomen väkiluku ei ota kasvaakseen.
Jääkiekkofriikkien ja teekkareiden onneksi täytyy kuitenkin jotain kritiikkiä säästää taskuun ja lopettaa tämä paatos. Onhan pian juhannus.
Hän herää tuijotukseen, limaisiin räpylöihin ja kurnutukseen. Hänen mahansa päällä istuu valtava, virnuileva rupikonna. Ja sataa. Sataa kauniisti ja heleästi, siihen on niin helppo herätä. Hän riisuuntuu, juoksee sateessa ja ojentelee käsiaan kohti taivasta. Eikä kellään, ei edes sateella, ole niin pienet kädet.
On vielä kovin aikaista ja muut eivät ole nousseet. Hän herättää elefantit, kerää ne yhteen. On aika lähteä marssimaan. Hän ratsastaa elefanteista suurimmalla, yhdessä he johdattavat kulkueen läpi kaupungin katujen. Torvet soivat ja elefantit tömistelevät jalkojaan innoissaan. Pian ne joutuvat kesälaitumille ja seuraavan kerran ne marssivat kaupungin katuja vasta syksyllä. Silloin surumarssin tahdissa. Siksi ne nyt tömistelevät kaikin voimin ja voi, mitä jälkeä ne saavatkaan aikaan. Lumi muuttuu loskaksi, asfaltti rakoilee, ja jalkojen jäljet täyttyvät vedestä.
Pian nousee myös päivä, hänen hyvä ystävänsä ja avustajansa. Päivä lähettää pienimmät valon lapset liikkeelle, varoittamaan häntä, ja hetkessä kadut tyhjenevät jättäen korviin vain suurten jalkojen töminän kaiun. Hän katsoo kerran taakseen pois juostessaan ja nauraa taakse jäävälle sekasorrolle. Jotkut pitävät häntä ilkeänä. Mutta ei. Parhaimmillaan voitaisiin puhua hiukan oikukkaasta luonteesta.
Sade huokaa tuulen kannettavaksi surullisen uupumuksensa. Se on jo niin kovin vanha ja se on puurtanut jo niin kovin kauan. Nyt se jaksaa tipahdella enää hiljaa, verkkaisasti, kuin vanhus keppiinsä nojaten. Hän kutsuu sateen levolle ja näyttämölle liukuu aurinko, joka keimailee yleisölleen ja säteilee kuin pakahtuakseen.. Sitä olisi hieman hillittävä. Nyt täytyy olla valtavan tarkka. Salaisuus piilee oikeissa mittasuhteissa, taitavassa johtamisessa, tasapainon luomisessa, jonka vain yksi osaa. Ja tottahan hänkin joskus epäonnistuu, katsoo liian kauan kuvajaistaan, unohtuu leikkiin, eikä jaksa keskittyä suureen urakkaansa. Kovin hän yrittää olla varovainen, sillä seuraukset ovat julmat. Vesi loiskuu yli äyräittensä ja halla ruoskii pienet lehden versot.
Tänään on suuri päivä. On tullut aika houkutella luolistaan niljakkaat leskenlehdet. Työ on jatkunut niin kauan, että heitä kaivataan antamaan toivoa. Hän kaivaa huilun kotelostaan ja suuntaa kulkunsa kohti ojanpientaretta. Hän soittaa kuin käärmeenlumoaja, suloisen kutsuvasti, viekkaasti ja niin kutkuttavan pehmeästi, ettei sitä voi happaminkaan leskenlehti vastustaa. Hän nousee ylös ja alas ojanpientaretta, kiipeää aurinkoiselle kukkulalle ja täyttää maailman katkeralla soitollaan. Ja pian nousevat leskenlehdet onkaloistaan, pudistelevat suomujaan ja alkavat jokavuotisen nalkutuksensa.
Päästyään kukkulan huipulle hän laittaa huilunsa pois ja hypähtää ohi kiitävän pääskyn selkään. He lentävät korkealle ylös ja heittäytyvät syöksyyn, missä vauhti vihloo korvia. Hän huutaa riemunsa ja pelkonsa vauhtiin, joka nielaisee ne yhä yltyen. Paikalle saapuu muita huudon houkuttamana ja pian taivas kylpee lintujen loisteessa, kilpaillen säteilee höyhenten purppura, oranssi ja vihreä. Laulu yltyy mekkalaksi, joka hukuttaa alleen kaiken muun.
Mutta pieni neiti pääskyn selässä kaipaa maata jalkojensa alle ja kehottaa ratsuaan laskeutumaan. Pääsky laskee hänet hellästi koivun oksalle ja kiitää takaisin paraatiin. Hän nojaa selkänsä puun runkoon, heiluttaa katoavalle linnulleen ja haistelee henkiin heräävän puun tuoksua. Huomenna olisi aika suudella pienet silmut eloon ja taikoa niihin vihreys. Nyt hän on jo väsynyt.
Jalat uppoavat kosteaan maahan, kun hän kulkee syvälle metsään, lammelle saakka, missä hän kuulee tutun kurnutuksen. Yhdessä he, toinen pieni ja toinen limainen, istuvat kivellä ja tuntevat sen viilenevän päivän väistyessä.