Kiltahuone

Kiltahuoneen sijainti yliopiston kartallaSyntaksisen kiltahuoneelle pääsee kulkemalla Kemiankatua pitkin, menemällä sisään ensimmäisestä ovesta oikealla (F1-portaikko) ja nousemalla portaat ylös. Tämän jälkeen kiltahuone siintää käytävän päässä.

Klikkaa karttaa nähdäksesi laajemman version siitä.

”Kahvinkeitin pöhisee. Stereoista raikuu jotain YouTuben syvästä päästä. Yksi lukee tenttiin, toinen nauttii sohvan syleilystä koulupäivän päätyttyä jo aamuluennon jälkeen.

Syntaksis ry:n kiltahuone ”kiltis” on opiskelijoiden taukotila, jossa hengata kouluhommien välillä. Tämä lähes toiseksi kodiksi muodostuva kammio on mainio paikka vaihtaa päivän kuulumisia kahvikupposen äärellä. Kiltahuoneella puidaan päivän polttavia puheenaiheita esimerkiksi yliopiston hallinnosta, eilisistä bileistä tai bongatuista muuttolinnuista.

Biologit käyttävät kiltahuonetta myös eräänlaisena ota-jätä-pisteenä. Omaa roinaansa voi tuoda näytille jonkun toisen pelastettavaksi.”

Piirto, S. (2017). Kiltahuone-esittely. Lehdykkä 3/17, s. 25.

Kiltahuoneella myydään kahvia ja teetä halpaan hintaan, itsepalveluna. Sieltä löytyvät myös niin vanhat mapitetut tenttikysymykset, kuin aiempien kesien kenttäkurssien valokuvatkin. Aikaansa voi kuluttaa vaikka lehtien parissa tai Rubikin kuutioita tehden. Mikroaaltouunista ja jääkaapista on taatusti hyötyä, jos edessä on yhtään pidempi opiskelurupeama, johon pitää varustautua omin eväin.